Metsäteollisuuden tuotemarkkinoiden vaikutukset heijastuvat puukauppaan

etela-savo

Puumarkkinakatsaus joulukuu 2025

Puukauppa on jäämässä tänä vuonna vaisuksi loppuvuoden tuotemarkkinoiden ongelmien vuoksi. Metsäyhtiöiden säästötoimet, tuotantoseisokit ja uudelleenjärjestelyt ovat painaneet puunhintoja alas, mutta pitkällä aikavälillä ne voivat tuoda vakautta puunhankintaan ja parantaa globaalia kilpailukykyä. Metsänomistajan kannattaa seurata puukaupan hintatasoa ja arvioida tyytyväisyytensä puukaupan ajankohtaan. Metsähoitoyhdistyksen puukaupan kilpailutuspalveluita hyödyntämällä saavuttaa puumarkkinoilla merkittävää hyötyä.

Kemiallisella metsäteollisuudella menee harvoin heikommin kuin mekaanisella, mutta nykyinen sykli on poikkeuksellinen. Metsäteollisuus ei ole jäänyt odottamaan, vaan on ryhtynyt ripeisiin toimiin markkinavaikuttamisessa. Silti kaikki osapuolet kärsivät heikosta tilanteesta: metsänomistajat puun kysynnän hiipumisesta, koneyrittäjät vähentyneistä korjuumääristä ja työntekijät tuotannon supistumisesta ja henkilöstövähennyksistä. Sahateollisuuden tuotanto on pysynyt lähes viime vuoden tasolla ja hinnat ovat olleet kohtuullisia, mutta epävarmuutta riittää. Selluteollisuudessa varantotasojen lasku ja hintojen nousu tuovat jo osittaista helpotusta, mikä voi tasapainottaa tilannetta.

Puukauppamäärät ovat syksyllä jääneet selvästi viime vuotta pienemmiksi: marraskuussa myytiin viikoittain noin 400 000 kuutiometriä puuta, kun vuosi sitten määrä oli miljoona. Joulukuun alku toi pientä piristystä, mutta hinnat jatkavat laskua. Pystyvarannot ovat pienentyneet kesästä neljänneksen, mikä kertoo hakkuumäärien olleen ostoja suurempia. Tämä voi jatkossa vilkastuttaa kauppaa, kun varannot täytyy täydentää.

Metsäyhtiöt houkuttelevat tällä hetkellä suorilla kontakteilla takuuhintajärjestelmiin, mutta esimerkiksi tänä vuonna takuuhinnat eivät ole edes toteutuneet alempien hintojen vuoksi. Mhy:n kilpailuttamissa tarjouksissa parhaimman ja heikoimman hinnan ero voi olla yli 10 euroa kuutiolta, joten kilpailutus tuo merkittävämmän hyödyn. Paras kauppa syntyy hyödyntämällä mhy:n asiantuntijapalveluita, joissa tarjoukset yhteismitallistetaan.

Metsänomistajien, jotka ovat ostaneet metsätilansa, kannattaa huomioida metsävähennyksen nousu vuodenvaihteessa. Jos puukaupparahaa on tulossa, voi olla järkevää siirtää tuloutus ensi vuoden puolelle verotuksellisista syistä.

Kuukauden nosto

MTK on uudistanut Metsätilastot-palvelun, joka tuo metsänomistajille ajankohtaista markkinatietoa ja työkaluja puukaupan suunnitteluun. Uudistus sisältää oman sivuston, selkeät ikonit ja monipuoliset datapalvelut, jotka tukevat metsänomistajien päätöksentekoa. MTK Jäsenet mobiilisovelluksessa voi nyt myös vertailla lopputuotemarkkinoita puun hintakehitykseen. Palvelukokonaisuus on kaikkien MTK:n ja metsänhoitoyhdistyksien jäsenten hyödynnettävissä.

Kalle Karttunen
tutkimuspäällikkö Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ajankohtaista

  1. Metsäasiantuntija testaa - Luminen metsä vaatii oikeat välineet

    Metsäasiantuntija testaa - Luminen metsä vaatii oikeat välineet

    Etelä-Savo

    Metsätietoasiantuntija Heikki Mononen liikkuu lumisessa metsässä päivittäin. Minkälaiset välineet mahdollistavat parhaan mahdollisen tavan liikkua ja työskennellä siellä? Lue Heikin terveiset eteläsavolaisesta talvimaisemasta.

    Lue lisää
  2. Puukaupan todellinen arvo – myytkö tutulle vai kilpailutatko parhaan hinnan?

    Puukaupan todellinen arvo – myytkö tutulle vai kilpailutatko parhaan hinnan?

    Etelä-Savo

    Puukaupan kilpailutus on metsänomistajan tärkein turvavyö. Kilpailutus ei ole epäluottamusta ostajaa kohtaan, vaan järkevää taloudenpitoa. Kilpailutuksella varmistetaan, ettei tuhansia euroja jätetä huomaamatta pöydälle. Ilman kilpailua ostajan ei tarvitse tarjota parasta hintaa.

  3. Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Etelä-Savo

    Paikallisissa metsänhoitoyhdistyksissä on paras tieto siitä, millaiselle puulle ja millaisille korjuukohteille on juuri tällä hetkellä kysyntää. Metsänomistaja kuitenkin itse päättää, millaisia kohteita haluaa asettaa tarjolle ja mikä on metsänomistajaa tyydyttävä hintataso puukaupoille.